30. tammikuuta 2015

Miksi kukaan ei rakasta?

 photo Untitled 5_zpsn7tzz62b.jpg

Istun sängyllä ja palasin juuri töistä. Makaaminen ulkovaatteet päällä lakanoiden päällä tuntuu tällä hetkellä juuri siltä mitä minä haluan. Ei, ei mua laiskota vaan olen väsynyt. Ei, ei tämä ei ole tavallista väsymystä vaan väsymystä mun elämään. Riisun takin, nyt mun on helpompi olla. Miksen osaa riisua enää kuortani ulkopuoleltani, vaan elän sen sisällä. Eilisen löydön jälkeen mun on vain todettava, että siihen en moneen vuoteen enää kykene. Nimittäin antamaan itsestäni kaikkea. Mä olen loppu, lopen kyllästynyt elämään elämääni niin kuin tähän mennessä olen elänyt.

 photo Untitled 2_zps75xyzugd.jpg
 photo large_zpsbuqlb2io.jpg

Ensimmäinen suudelma ja siitä alkoi loputon tie kohti helvettiä ja siitä onkin aikaa jo viisi vuotta. Missä mä olen epäonnistunut? Mitä mä olen tehnyt väärin? Miksi kukaan ei kohtele mua niin kuin kuuluisi? Miksei kukaan suojele? Miksei kukaan yksinkertaisesti osaa vain rakastaa minua? Viisi vuotta täyttä helvettiä, onhan se nyt päivän selvää, että tähän on tultava loppu. Kuka nyt vapaaehtoisesti helvetissä haluaisi elää, en ainakaan minä. Sitä elämäni on kuitenkin ollut. Neljä vuotta koin ensimmäisen parisuhteeni, jos sitä siksi voi edes kutsua. Jo silloin huomasin, että annan itsestäni liikaa, nimittäin kaiken. Asetan aina toisen etusijalle ja teen liikaa asioita heidän eteensä. Täydelliseksi tyttöystäväksi sitä omasta mielestäni kutsutaan. Kuitenkin vastakkainen sukupuoli laittoi aina omat tarpeensa ja ajatukset omieni edelle ja tämä tuntui pahalta.

 photo Untitled 6_zpszfef8kre.jpg
 photo Untitled 1_zpspiawbp68.jpg

Miksi olen niin antanut sitten käydä? Ei tuo suinkaan jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun omia tunteitani ei ajatella koskaan. Oikeastaan on pakko myöntää, että useimmat kerrat mua ollaan käytetty ihan vain hyväksi, ilman että oon siitä sen suuremmin nokkiin ottanut. Onhan se nyt ihan kiva sinkkuna pitää ihan vain hauskaakin ilman kummempia tunteita. Nyt kuitenkin tällä hetkellä ajattelen, että jos ajattelutapani olisi erilainen, olisin säästynyt ehkä muutamilta sydänsuruilta. Annoin taas itsestäni kaikkeni. Mua suorastaan oksettaa ajatella mun menneisyyttä miesrintamalla. Ihan vain sen takia kuinka monenlaisia tallaajia mun eteeni on astunut. 

Mikä mussa sitten kiinnostaa miesten mielestä? Ehkäpä juuri se, että annan itsestäni kaiken ja heittäydyn. En omista suojeluvaistoa. Olen innokas ja kokeilunhaluinen, joten nämä yhteenlaskettuna voitte vain kuvitella kuinka paljon pidän ihmisten tapaamisesta. Olenhan minä muutenkin sosiaalinen, kun kerran kaupan kassallakin olen töissä. Suurimmat pettymykset on tullut mun elämääni 2011 keväällä jolloin täytin 18 vuotta sekä nyt eilen. Mulle ollaan valehdeltu, mut on petetty, mua on manipuloitu, mua on suorastaan vedätetty niin pahasti, että laitoin tänään rikosilmoituksen eteenpäin. 

 photo Untitled 4_zpsy27iqktt.jpg

Takki on ollut hetken jo naulakossa ja kyyneleet valuvat silmistä. Kuinka loppu ja tyytymätön ihminen voi elämäänsä olla? Ennen saatoin olla kateellinen ystävieni onnelle ja siitä kuinka he etenevät elämässään eteenpäin. Oon kokenut paljon. Olen jopa kokenut sen, kuinka entinen paras ystäväni vie miehen nenäni edestä ja nyt he asuvat onnellisesti yhdessä. Olen saanut seurata kihlautumisia ja kuulla muiden onnesta päivittäin. Enää en ole kateellinen. En halua omaan elämääni sellaista ihmistä, joka tulee kuitenkin jossain vaiheessa satuttamaan minua. En missään muodossa. Mun on vaan opittava elämään omien tarpeideni ja hyvinvointini mukaan. Olen vielä ajatellut joskus, että aikuset noin kolmekymppiset miehet ovat kypsiä ja tietävät mitä elämältään haluavat, mutta tämänkin olen pystynyt osoittamaan vääräksi. 

 photo Untitled 7_zpswtoklgzr.jpg

Mulla on vaihtoehtoja, joista yksi on paeta yksinäisyyttä. Mä oon vahva ihminen ja osaan ajatella omaa parastani. Se miksei kukaan ota mua tosissaan tai ei pysty rakastamaan mua, ei todennäköisesti johdu musta, vai mitä ootte mieltä? Eikö ole päivänselvää, että se johtuu täysin riippumattomista syistä. En vain ole tavannut sitä oikeaa, joka osaisi rakastaa. En itke sinkkuuttani vaan itken sitä, kuinka petetyksi olen elämäni kokenut viime aikoina. Pystyykö täällä enää kehenkään ihmiseen luottamaan tosissaan? Haluaako kukaan mulle oikeastaan mitään hyvää? Tiedän ainakin miltä tuntuu olla yksin ja tällä hetkellä se tuntuu ihan saatanan pahalta, mutta myös ihan helvetin hyvältä. Jos kukaan on koskaan katsonut Good Luck Chuck leffan, mun olotila on tällä hetkellä samanlainen kuin elokuvan päähenkilöllä. Tuntuu, että kaikki miehet löytävät onnen säädettyään ensin minun kanssani.



2 kommenttia:

  1. Okei, mä kirjotin äsken pitkän viestin ja sit se hävis jonnekkin -.-

    Niin.. Siis halusin sanoa, et mun mielestä sulla on ollut niin älyttömän hyvä asenne tää viimenen vuos ainakin, että oli mikä oli niin sä olet päättänyt olla onnellinen. Sä olet tehnyt vaikeita päätöksiä sen eteen mutta sitäkin enemmän oikeita. Ihannoin sitä asennetta ja pyrin siihen samaan tällä hetkellä. Ei se vaan ole sen arvosta että antaa olemattomille ihmisille sen mielihyvän että toiseen sattuu.

    Rakkaus on ihanimmillaan tosi ihanaa ja kamalimmillaan ihan kauheeta... Jokanen ettii rakkautta ja se tuntuu niin pahalta kun sellasta oikeeta ei löydy. Sä et suinkaan ole tehnyt mitään väärää parisuhteissa, mun mielestä. Sulle on vaan sattunut eteen muutama idioottitapaus. Älä kuitenkaan pidä ittees yhtään huonompana siks. Rakkaudelle ei sinänsä pitäis asettaa ehtoja, mut ainoo ehto joka mun mielestä ON asetettava on se, että vastapuoli rakastaa sua JUST eikä melkein sellasena kun sä olet. Niin hyvät kun huonotkin puolet. Jos ei se ole valmis siihen se ei vaan yksinkertaisesti ansaitse sua. Aika kuitenkin parantaa haavat, vaikka kuinka kliseiseltä se kuullostaakin.. Mut joku päivä viel sä oot silleen et hei, mä en todellakaan kaipaa noita hetkiä enää. Kyllä se oikee rakkaus sulle löytyy, siitä mä olen ihan varma :) Se tulee kun vähiten sitä odotat!

    Tsemiä, toivottavasti sait edes jotain lohdutusta. Tee jotain superkivaa tänä viikonloppuna ja unohda murheet, vaikka vaikeeta olis :)

    VastaaPoista
  2. Noni noita käy juu joskus! Onhan se asenne ollu hyvä, mutta silti tuntuu että oon asettanu vaa itteni alttiiks kaikelle paskalle, vaikka henkisesti oonkin ollut varautunut ja pyrkinyt ainakin suodattamaan kaiken paskan elämästä. Jotkut osaa vaan valehtelut ja vedätyksen niin hyvin, että ikuiset traumat jää syvästi omaan elämään. Pelkästään se, miten oon joutunut näkemään, kuinka oikeata rakkautta, jota en oo itse vielä saanut kunnolla kokea niin laiminlyödään niin pahasti. Se, että joudun seuraamaan tai olemaan läsnä siinä tilanteessa kun toista satutetaan. Kuten oon sanonut, en itke sinkkuutta vaan sitä, kuinka monesti oon tuntenut oloni petetyksi. Sinkkuus on jees, mutta jos jatkuvasti saa miesrintamalla turpaan, niin ei se elämää paremmaksi muuta saati paranna luottamustasoa miehiin. Monesti mä oon sanonut olevani miestenvihaaja ja jos tämä sama menestys sillä rintamalla jatkuu, niin vannon että mä en edes tiedä enää mitä miehen ja naisen välinen rakkaus on. Onneks kuitenkin on juu vapaa viikonloppu, niin saa rauhassa kerättyä voimia. Sellainen pudotus tossa tuli, että on tässä kyllä kestämistä ja jaksamista. Kiitos kuitenkin tsemppauksesta!

    VastaaPoista