30. tammikuuta 2015

Miksi kukaan ei rakasta?

 photo Untitled 5_zpsn7tzz62b.jpg

Istun sängyllä ja palasin juuri töistä. Makaaminen ulkovaatteet päällä lakanoiden päällä tuntuu tällä hetkellä juuri siltä mitä minä haluan. Ei, ei mua laiskota vaan olen väsynyt. Ei, ei tämä ei ole tavallista väsymystä vaan väsymystä mun elämään. Riisun takin, nyt mun on helpompi olla. Miksen osaa riisua enää kuortani ulkopuoleltani, vaan elän sen sisällä. Eilisen löydön jälkeen mun on vain todettava, että siihen en moneen vuoteen enää kykene. Nimittäin antamaan itsestäni kaikkea. Mä olen loppu, lopen kyllästynyt elämään elämääni niin kuin tähän mennessä olen elänyt.

 photo Untitled 2_zps75xyzugd.jpg
 photo large_zpsbuqlb2io.jpg

Ensimmäinen suudelma ja siitä alkoi loputon tie kohti helvettiä ja siitä onkin aikaa jo viisi vuotta. Missä mä olen epäonnistunut? Mitä mä olen tehnyt väärin? Miksi kukaan ei kohtele mua niin kuin kuuluisi? Miksei kukaan suojele? Miksei kukaan yksinkertaisesti osaa vain rakastaa minua? Viisi vuotta täyttä helvettiä, onhan se nyt päivän selvää, että tähän on tultava loppu. Kuka nyt vapaaehtoisesti helvetissä haluaisi elää, en ainakaan minä. Sitä elämäni on kuitenkin ollut. Neljä vuotta koin ensimmäisen parisuhteeni, jos sitä siksi voi edes kutsua. Jo silloin huomasin, että annan itsestäni liikaa, nimittäin kaiken. Asetan aina toisen etusijalle ja teen liikaa asioita heidän eteensä. Täydelliseksi tyttöystäväksi sitä omasta mielestäni kutsutaan. Kuitenkin vastakkainen sukupuoli laittoi aina omat tarpeensa ja ajatukset omieni edelle ja tämä tuntui pahalta.

 photo Untitled 6_zpszfef8kre.jpg
 photo Untitled 1_zpspiawbp68.jpg

Miksi olen niin antanut sitten käydä? Ei tuo suinkaan jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun omia tunteitani ei ajatella koskaan. Oikeastaan on pakko myöntää, että useimmat kerrat mua ollaan käytetty ihan vain hyväksi, ilman että oon siitä sen suuremmin nokkiin ottanut. Onhan se nyt ihan kiva sinkkuna pitää ihan vain hauskaakin ilman kummempia tunteita. Nyt kuitenkin tällä hetkellä ajattelen, että jos ajattelutapani olisi erilainen, olisin säästynyt ehkä muutamilta sydänsuruilta. Annoin taas itsestäni kaikkeni. Mua suorastaan oksettaa ajatella mun menneisyyttä miesrintamalla. Ihan vain sen takia kuinka monenlaisia tallaajia mun eteeni on astunut. 

Mikä mussa sitten kiinnostaa miesten mielestä? Ehkäpä juuri se, että annan itsestäni kaiken ja heittäydyn. En omista suojeluvaistoa. Olen innokas ja kokeilunhaluinen, joten nämä yhteenlaskettuna voitte vain kuvitella kuinka paljon pidän ihmisten tapaamisesta. Olenhan minä muutenkin sosiaalinen, kun kerran kaupan kassallakin olen töissä. Suurimmat pettymykset on tullut mun elämääni 2011 keväällä jolloin täytin 18 vuotta sekä nyt eilen. Mulle ollaan valehdeltu, mut on petetty, mua on manipuloitu, mua on suorastaan vedätetty niin pahasti, että laitoin tänään rikosilmoituksen eteenpäin. 

 photo Untitled 4_zpsy27iqktt.jpg

Takki on ollut hetken jo naulakossa ja kyyneleet valuvat silmistä. Kuinka loppu ja tyytymätön ihminen voi elämäänsä olla? Ennen saatoin olla kateellinen ystävieni onnelle ja siitä kuinka he etenevät elämässään eteenpäin. Oon kokenut paljon. Olen jopa kokenut sen, kuinka entinen paras ystäväni vie miehen nenäni edestä ja nyt he asuvat onnellisesti yhdessä. Olen saanut seurata kihlautumisia ja kuulla muiden onnesta päivittäin. Enää en ole kateellinen. En halua omaan elämääni sellaista ihmistä, joka tulee kuitenkin jossain vaiheessa satuttamaan minua. En missään muodossa. Mun on vaan opittava elämään omien tarpeideni ja hyvinvointini mukaan. Olen vielä ajatellut joskus, että aikuset noin kolmekymppiset miehet ovat kypsiä ja tietävät mitä elämältään haluavat, mutta tämänkin olen pystynyt osoittamaan vääräksi. 

 photo Untitled 7_zpswtoklgzr.jpg

Mulla on vaihtoehtoja, joista yksi on paeta yksinäisyyttä. Mä oon vahva ihminen ja osaan ajatella omaa parastani. Se miksei kukaan ota mua tosissaan tai ei pysty rakastamaan mua, ei todennäköisesti johdu musta, vai mitä ootte mieltä? Eikö ole päivänselvää, että se johtuu täysin riippumattomista syistä. En vain ole tavannut sitä oikeaa, joka osaisi rakastaa. En itke sinkkuuttani vaan itken sitä, kuinka petetyksi olen elämäni kokenut viime aikoina. Pystyykö täällä enää kehenkään ihmiseen luottamaan tosissaan? Haluaako kukaan mulle oikeastaan mitään hyvää? Tiedän ainakin miltä tuntuu olla yksin ja tällä hetkellä se tuntuu ihan saatanan pahalta, mutta myös ihan helvetin hyvältä. Jos kukaan on koskaan katsonut Good Luck Chuck leffan, mun olotila on tällä hetkellä samanlainen kuin elokuvan päähenkilöllä. Tuntuu, että kaikki miehet löytävät onnen säädettyään ensin minun kanssani.



14. tammikuuta 2015

Kuulumiset

Heipsan pitkästä aikaa mahdollisille olemassa oleville lukijoille. Ei, tämä ei ole paluu bloggaamisen pariin ainakaan aktiivisena bloggaajana. Tämä ei ole myöskään pahoittelu kirjoitus siitä, kuinka olen ollut laiska ja aikaansaamaton. Mähän lupasin teille jossakin vaiheessa, että ottaisin itseäni niskasta kiinni ja kirjottaisin enemmän. En, en koskaan ottanut itseäni niskasta kiinni. Olen unohtanut koko blogimaailman täysin. En lue blogeja yhtä aktiivisesti kuin ennen ja suurempi tauko tästä ihmeellisestä kirjoituksien maailmasta on ollut rentouttavaa, mutta olen myös keskittynyt täysillä asioihin, koska en ole jatkuvasti käyttänyt aikaani stressaamalla blogistani. 

Mun mielessä on kuitenkin pyörinyt näiden kuukausien aikana monen monia ajatuksia niin menneestä kuin tulevastakin. Joulukuun alku oli mulle muutoksellisesti rankinta aikaa, koska jouduin niin ikään saattamaan mun ensimmäisen oman lemmikin hautaan. Emppu on nyt pilvien reunoilla ja toivon, että se pieni ropelikorva ystäväni ja perheenjäseneni tietää, että täällä on sydän joka kaipaa äärettömän paljon tuhisijaa. 

On tässä kaikkea muutakin ei niin mukavaa ja sitten taas mukavaa tapahtunut. Syksyn aikana mun asuntooni tulvi katolta kaksi kertaa vedet. Ensimmäisen kerran tapetit vaihdettiin ja kahden viikon päästä vuosi uudestaan. No nyt olenkin sitten muuttamassa tämän kuun puolella unelmien kaksioon, jossa on tuplasti neliöitä nykyiseen asuntooni verrattuna. Tuntuu hassulta, että keittiö on yhtä iso kuin nykyinen olohuoneeni tai ainakin melkein. Monet varmasti miettivät mitä järkeä on muuttaa yksin kaksioon, mutta näin kaksi ja puoli vuotta yksiössä asuessani olen kaivannut erillistä makuuhuonetta ja isompaa keittiötä. Muutos tekee muutenkin hyvää, koska samalla pystyy aloittamaan tämän vuoden paremmalta pohjalta, kun elämässä tapahtuu suuria muutoksia. Ja unohtamatta shoppailuintoa, joka on päässyt valloilleen heti uuden vuokrasopimuksen kirjoittamisen jälkeen. 

Mukavat viikonjatkot <3 p="">