19. syyskuuta 2014

Minä kadun...

Paluu blogin puolelle hetkellisesti. Mulla on ikävä kirjoittamista, sekä avautumista asioista, joita on vaikea selittää henkilökohtaisesti. Viime aikoina mun elämässä on tapahtunut paljon erilaisia asioita, niin hyviä kuin huonojaki. Välillä tuntuu, että olen junassa mutta en osaa hypätä oikealla pysäkillä pois kyydistä. Kutsutaanko sitä toisaalta oravanpyöräksi? Olen hukassa itseni kanssa ja samalla pelkään, että teenkö oikeita ratkaisuja. Olen suojelevainen itseäni kohtaan ja en välttämättä uskalla kokeilla rajoja samalla tavalla kuin ennen. 

Elämää ei voi suunnitella etukäteen ja jokaisella meillä on erilainen pohja elämälle. Jotkut syntyvät niin sanotusti kultalusikka suussa, tai näin meille uskotellaan. Mitä jos asia ei olekaan näin, mutta ulkopuolisena me näin koemme, koska todellisuudessa olemme katkeria toisten onnistumiselle. Kuvittelemme ja luokittelemme ihmisiä ihan väärin perustein, vaikka emme heitä tunne. Itse olen elänyt mielestäni tapahtumarikkaan elämän, joka on koostunut juuri näistä onnistumisista ja epäonnistumisista. Jokainen meistä kuitenkin itse määrittää elämänsä päämäärän ja sen, että miten ja mihin oman elämänsä käyttää. 

 photo 10629694_10204846307228533_3540542947163679550_n_zps0ab6a189.jpg

Olen kuitenkin sortunut tekoihin, joita ehdottomasti kadun. Olen ollut ystävä monille, mutta kuitenkin jostain syystä nämä ystävyyssuhteet ovat päättyneet ja näin vuosienkin jälkeen mietin miksi? Onko mulla oikeasti muka varaa menettää läheisiä mun ympäriltä vain siksi, että en osaa antaa anteeksi heille ja en usko, että he pystyvät muuttumaan? Kaduttaa näin jälkeenpäin ajateltuna, mutta kuten aiemmin jo totesin, meidän omat ratkaisut vaikuttavat siihen, että millaisia ihmisiä meistä tulee.

Mä en ole epäonnistuja, vaikka elämässäni joskus epäonnistun. Ne ovat hetkellisiä tunteita ja masentavat vain tilapäisesti. Positiivisen luonteen ansiosta mä olen vielä tässä. Olen käynyt kirjaimellisesti pohjalla elämäni kanssa useaan otteeseen, mutta silti en luovuta. Mä olen voittaja, mä olen voittanut itseni monesti. Olen kohdannut pelkojani ja uskaltanut avata suuni. Minä olen vain minä, en muuksi haluaisi edes muuttua. Haluan saavuttaa elämässäni vielä jotain suurta, josta minä itse sekä läheiseni ovat ylpeitä. Haluan saavuttaa sen täydellisen balanssin elämässäni, jossa olen onnellinen omana itsenäni. Mä olen tuntenut iloa, surua, katkeruutta, onnistumista, epäonnistumista, vihaa, rakkautta... Ja onnellinen olen siitä, että osaan näyttää tunteeni. Näiden tunteiden näyttämisestä muille muodostuu kuva minusta ja luonteestani. Osaan olla vihainen ja osaan olla rakastava ihminen, mutta osaan silti olla ihan liian kiltti ihminen. 

Tällä hetkellä mä haluan itkeä, mä haluan käpertyä viltin alle ja miettiä omia virheitä elämässä. Mun mielestä siinä ei ole mitään outoa, On hyvä miettiä virheitä, jotta osaa tulevaisuudessa välttää niitä, Muutenkin opin virheiden kautta asiat kaikista parhaiten ja vain siksi, koska en halua olla epäonnistuja. Mä tein tänään virheen, virheen jota mulle ei pakosti tulla antamaan anteeksi. Virheen, jota en haluaisi itselleni tehtävän sekä virheen, jota kadun loppuelämäni. Miksi sitten tein sen virheen? Koska olen MINÄ ITSE eli itsekäs ihminen, vaikka haluankin kaikille vain parasta. En ajattele kahta kertaa asioita, koska en tajua seuraamuksia. Ehkä mä tästä lähtien opin olempaan parempi ihminen ja kehittämään itseäni ja tulevaisuuttani. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti