6. toukokuuta 2014

Olen viimein onnellinen

Jatkoa postaukselle ''Onko sitä oikeaa olemassa?''. Mä oon tosi tunteellinen ihminen, enkä oo koskaan pelännyt näyttää oikeita tunteitani. Jos mulla on paha olla, niin mulle ei oo koskaan tuottanut vaikeutta itkeä paikasta riippumatta. Mä olen itkenyt koulussa, kaupungilla, kaupassa ja listaa voisin jatkaa loputtomiin. Vastapainona itkulle olen nauranut myös edellämainituissa paikoissa ja muuallakin. Tässä kohtaa suosittelen painamaan alhaalta löytyvän Shakiran - Chasing Shadows kappaleen päälle, jotta toivottavasti saatte oikeanlaisen tunnelman tätä tekstiä lukiessanne. 

 photo Untitled22_zps74f954c5.jpg
(kuvat weheartit)

Tänään ajaessani ympäri Forssan kaupunkia,  aloin tosissani miettimään viime vuotta, sekä niitä tunteita joita kyseisenä vuonna koin. Viime vuosi oli surullisin verrattuna moneen edelliseen vuoteen. En muista, että milloin viimeksi olisin itkenyt niin paljon ihmisten takia ja miksi mua ylipäätään itketettiin. Viime vuonna menetin välit muutaman ystävän kanssa, joiden kanssa olin todella läheinen ja viime syksynä ensimmäinen vakavampi suhde päättyi eroon. Mitä minä silloin sitten oikein mietin? Mietin, että kyseessä on maailmanloppu ja näin ei vain voi käydä ja mitä olen tehnyt väärin elämässäni, että joudun kyseisenä vuonna kokemaan monta toinen toistansa suurempaa vastoinkäymistä.

Autossa istuessani aurinko häikäisi aurinkolaseista huolimatta. Mä tunsin sen energian, joka mun sisälläni on viime viikkoina paistanut. Se ilo ja nautinto, jota olen elämässäni tänä keväänä saanut. Olen oppinut niin paljon viime vuodesta ja yrittänyt olla toistamatta samoja virheitä. Paras oppi viime vuodelta on kuitenkin se, että ei tulisi tuhlata aikaa negatiivisiin ihmisiin. Suurin muutos olikin päästää irti monen vuoden takaisesta ystävästä, mutta koska ratkaisu tuntui luontevalta oli se silloin oikea. Olen ollut ehkä itsekäs, mutta kuitenkin ajatellut vain omaa parastani ja omaa hyvinvointiani. Miksi käyttäisin elämääni riitelemiseen ja valheiden kuuntelemiseen?

 photo Untitled23_zps719ee0b4.jpg
(kuvat weheartit)

Mä olen ollut viimeisen viikon sisällä todella onnellinen. Olen saanut viettää päiviä ja viikonloppuja hyvässä seurassa ja saanut nauttia elämästä ja hölmöillä. Neljän seinän sisällä istuminen puuduttaa aina välillä, mutta nyt pääsin vihdoinkin tuulettumaan. Tähän ilon ja oman energian löytämiseen on omat syynsä. Mulla on kaikki hyvin. Olen myös tutustunut ihmiseen, joka on saanut nauramaan mut niin aidosti kuin vain pystyy. Se koukuttaa mua omalla tavallaan ja se on kuin huumetta, josta ei pääse millään tavoin eroon. Se pyörii mielessä, mutta samalla se ahdistaa. Tiedättekö sen tunteen, kun sydän on eri mieltä kuin järki? Sen tunteen, kun ei tietäisi mitä pitäisi tehdä? Mä olen onnellinen, mutta aivan hemmetin eksyksissä itseni kanssa. Mistä saan sen varmuuden ja sen rohkeuden, joka mulla vielä hetki sitten oli? Vai onko minulla sittenkin se rohkeus, mutta olen vain niin suojelevainen itseäni kohtaan, etten uskalla muuttaa tuttua ja turvallista ympäristöä?

Ratkaisu tähän kaikkeen löytyy vain ajan kanssa. Tärkeää on yrittää olla aito itsensä ja nauttia elämästä niin paljon kuin pystyy. Mä aion nauttia elämästä tänään, huomenna ja jokainen päivä tulevaisuudessa. Vastoinkäymiset kuuluu elämään ja ilman niitä elämässä ei voi oppia virheistään. Elämä on aivan liian lyhyt menneisyyden kanssa taistelemiseen. Se mikä on tehty, sitä ei voi muuttaa ja oikeastaan en itse haluaisikaan. En uskonut vielä muutama vuosi sitten, että tässä kirjottaisi tällä hetkellä itsevarma nuoren naisen alku, joka oikeasti on muutama vuosi sitten käynyt todella pohjalla elämänsä kanssa. Toivo elää kuitenkin siitä, etten tee virhettä itseni kanssa. Haluankin uskoa mielummin sydäntä kuin järkeä. Saa nähdä mihin se tulevaisuudessa riittää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti