7. toukokuuta 2014

Tulevaisuuden pelko

Mulla on ajatukset todella avoimet tulevaisuuden suhteen. Mä tein päätöksen jo viime syksynä siitä, että en jatka opintojani enää minnekään valmistujaisten jälkeen. Keväällä sain ihmeellisen päähänpiston ja innostuin yliopistoon hakemisesta, mutta jostain kumman syystä sekin jäi taka-alalle. Mä en siis hakenut tänä vuonna mihinkään kouluun, joten tiedossa on todella avoin tulevaisuus, sillä töitäkään mulla ei ole vielä tiedossa. Olen hakenut kymmeniin paikkoihin töihin ja osaan jopa oppisopimuksella, mutta paikkaa ei vain irtoa. Edistystä tapahtui kuitenkin siinä, että pääsin edes haastatteluun yhteen paikkaan.

 photo Untitled24_zpsea3bc1a9.jpg

Omalta osaltaan Forssa on mulle tuttu ja turvallinen kaupunki. Olenhan mä asunut täällä koko pienen ikäni. Kaikki on niin lähellä, perhe sekä sukulaiset ja myös palvelut. Silti jokin polte mulla on siihen, että haluaisin muuttaa isompaan kaupunkiin. Käytiinhän me viime kesänäkin entisen poikaystäväni kanssa asuntonäytöissä Hämeenlinnassa, mutta erimielisyyden takia jätimme muuton väliin. Nyt en enää tiedä onko Hämeenlinna se kaupunki missä haluaisin aikaani viettää vai kenties Turku tai Tampere? Turusta mulla on kokemusta kahden kuukauden verran syksyltä 2011, jolloin suoritin työssäoppimisen paikallisessa Studio Rajala Potretissa eli valokuvaamossa. Turku vaikutti ihanalta kaupungilta, mutta kaikki on vain niin kaukana toisistaan. Lähimpään kauppaan oli vain 8m matkaa, sillä Siwa löytyi silloin naapurista, mutta jos halusi lähteä suuremmille ostoksille, niin piti kävellä Kupittaan Citymarketille 1,5km suuntaansa.

 photo Untitled25_zps5eab57fb.jpg

Mikä mua sitten muuttamisessa isommalle paikkakunnalle kiehtoo? Kai se on vain se halu kokeilla omia rajoja ja edetä elämässä eteenpäin. Jos kuitenkin löydän täältä Forssasta työpaikan, niin ei mulla ole tarvetta muuttaa täältä pois. Vaihtelu virkistää ja se pitää todellakin paikkansa. Sisko kuitenkin heitti eilen näsäviisaana kommentin, että miksi en muuta kauemmaksi kuten Ouluun tai Kuopioon? Kun välimatkat muuttuvat sadoiksi kilometreiksi, niin mulla ei ole sitä samanlaista tukea kuin ennen. Kuinka vaikea on kyläillä sukulaistensa luona ja nähdä vanhoja kavereita jos asuu noin kaukana? Täällä oon tottunut siihen, että kaikki apu on lähellä.

Tästä tulikin mieleen se, kun viikko vai kaksi sitten sain järkyttävän kivuliaan noidannuolen alaselkääni enkä pystynyt liikkumaan lattialta minnekään. Soitin ensimmäisenä äidilleni, että mitä nyt tehdään. Jos olisin ollut samassa tilanteessa ja asunut esimerkiksi Kuopiossa, niin äiti tuskin olisi tullut auttamaan mua ylös sieltä lattialta (ei kyllä nytkään tullut, mutta olisi pystynyt ainakin avaamaan oven ambulanssikuskeille tarvittaessa).

 photo Untitled26_zpsb8d6c4e5.jpg

Mun on kuitenkin opittava ajattelemaan itseäni enemmän. Mun on tehtävä omat ratkaisut miettimättä muita liikaa. Mun elämänhalu ja menestyminen elämässä ei saa olla riippuvainen muista ihmisistä. Jos mä haluan kokeilla rajojani, niin mun on pystyttävä siihen, vaikka tiedossa onkin takuuvarmasti niitä huonoja hetkiä. En saisi edes vedota perheeseeni tai läheisiini samalla käyttäen heitä tekosyynä. Joku päivä on se päivä, kun heitä ei enää ole ja voin miettiä jälkeenpäin, että miksi vasta nyt tein niin kuin itse halusin. Pitääkin siis jatkossa pitää kiinni omista mielipiteistään ja tehdä niin kuin tuntuu itsestään hyvältä. 

6. toukokuuta 2014

Olen viimein onnellinen

Jatkoa postaukselle ''Onko sitä oikeaa olemassa?''. Mä oon tosi tunteellinen ihminen, enkä oo koskaan pelännyt näyttää oikeita tunteitani. Jos mulla on paha olla, niin mulle ei oo koskaan tuottanut vaikeutta itkeä paikasta riippumatta. Mä olen itkenyt koulussa, kaupungilla, kaupassa ja listaa voisin jatkaa loputtomiin. Vastapainona itkulle olen nauranut myös edellämainituissa paikoissa ja muuallakin. Tässä kohtaa suosittelen painamaan alhaalta löytyvän Shakiran - Chasing Shadows kappaleen päälle, jotta toivottavasti saatte oikeanlaisen tunnelman tätä tekstiä lukiessanne. 

 photo Untitled22_zps74f954c5.jpg
(kuvat weheartit)

Tänään ajaessani ympäri Forssan kaupunkia,  aloin tosissani miettimään viime vuotta, sekä niitä tunteita joita kyseisenä vuonna koin. Viime vuosi oli surullisin verrattuna moneen edelliseen vuoteen. En muista, että milloin viimeksi olisin itkenyt niin paljon ihmisten takia ja miksi mua ylipäätään itketettiin. Viime vuonna menetin välit muutaman ystävän kanssa, joiden kanssa olin todella läheinen ja viime syksynä ensimmäinen vakavampi suhde päättyi eroon. Mitä minä silloin sitten oikein mietin? Mietin, että kyseessä on maailmanloppu ja näin ei vain voi käydä ja mitä olen tehnyt väärin elämässäni, että joudun kyseisenä vuonna kokemaan monta toinen toistansa suurempaa vastoinkäymistä.

Autossa istuessani aurinko häikäisi aurinkolaseista huolimatta. Mä tunsin sen energian, joka mun sisälläni on viime viikkoina paistanut. Se ilo ja nautinto, jota olen elämässäni tänä keväänä saanut. Olen oppinut niin paljon viime vuodesta ja yrittänyt olla toistamatta samoja virheitä. Paras oppi viime vuodelta on kuitenkin se, että ei tulisi tuhlata aikaa negatiivisiin ihmisiin. Suurin muutos olikin päästää irti monen vuoden takaisesta ystävästä, mutta koska ratkaisu tuntui luontevalta oli se silloin oikea. Olen ollut ehkä itsekäs, mutta kuitenkin ajatellut vain omaa parastani ja omaa hyvinvointiani. Miksi käyttäisin elämääni riitelemiseen ja valheiden kuuntelemiseen?

 photo Untitled23_zps719ee0b4.jpg
(kuvat weheartit)

Mä olen ollut viimeisen viikon sisällä todella onnellinen. Olen saanut viettää päiviä ja viikonloppuja hyvässä seurassa ja saanut nauttia elämästä ja hölmöillä. Neljän seinän sisällä istuminen puuduttaa aina välillä, mutta nyt pääsin vihdoinkin tuulettumaan. Tähän ilon ja oman energian löytämiseen on omat syynsä. Mulla on kaikki hyvin. Olen myös tutustunut ihmiseen, joka on saanut nauramaan mut niin aidosti kuin vain pystyy. Se koukuttaa mua omalla tavallaan ja se on kuin huumetta, josta ei pääse millään tavoin eroon. Se pyörii mielessä, mutta samalla se ahdistaa. Tiedättekö sen tunteen, kun sydän on eri mieltä kuin järki? Sen tunteen, kun ei tietäisi mitä pitäisi tehdä? Mä olen onnellinen, mutta aivan hemmetin eksyksissä itseni kanssa. Mistä saan sen varmuuden ja sen rohkeuden, joka mulla vielä hetki sitten oli? Vai onko minulla sittenkin se rohkeus, mutta olen vain niin suojelevainen itseäni kohtaan, etten uskalla muuttaa tuttua ja turvallista ympäristöä?

Ratkaisu tähän kaikkeen löytyy vain ajan kanssa. Tärkeää on yrittää olla aito itsensä ja nauttia elämästä niin paljon kuin pystyy. Mä aion nauttia elämästä tänään, huomenna ja jokainen päivä tulevaisuudessa. Vastoinkäymiset kuuluu elämään ja ilman niitä elämässä ei voi oppia virheistään. Elämä on aivan liian lyhyt menneisyyden kanssa taistelemiseen. Se mikä on tehty, sitä ei voi muuttaa ja oikeastaan en itse haluaisikaan. En uskonut vielä muutama vuosi sitten, että tässä kirjottaisi tällä hetkellä itsevarma nuoren naisen alku, joka oikeasti on muutama vuosi sitten käynyt todella pohjalla elämänsä kanssa. Toivo elää kuitenkin siitä, etten tee virhettä itseni kanssa. Haluankin uskoa mielummin sydäntä kuin järkeä. Saa nähdä mihin se tulevaisuudessa riittää.



Paluu blogin puolelle

Mun blogista loppui kuvatila, joten mulla on ollut hyvä syy pitää hiljaisuutta. Nyt kun kuvat on palautuneet niin ajattelin kirjoitella tänne pitkästä aikaa. Viime kuukausi menikin hurauksessa. Aloitin huhtikuun alussa työssäoppimisen Hämeen ammattikorkeakoulussa ja tällä hetkellä olen viidettä viikkoa töissä. Työ on monipuolista ja monesti olen ylittänyt itseni. Silti mielessä pyörii kolmen viikon päästä olevat valmistujaiset ja stressi siitä, että minne menen töihin vai pääsenkö edes?

 photo Untitled8_zps325ade42.jpg
 photo Untitled7_zpsd1154584.jpg
 photo Untitled11_zps8d7022a2.jpg

Pääsiäisenä juhlin syntymäpäiviäni ja tästä nuoresta naisesta tuli vihdoinki 21-vuotias. Alkaa ikäkriisi pikkuhiljaa iskemään, kun tuntuu että jumitan samassa elämäntilanteessa kokoajan. Illan teemana oli juustot ja viinit ja herkutteluiden jälkeen suuntasimmekin katolle, jossa joimme muutamat ja jatkoimme matkaa Statukseen. Ystäväni Susanna oli myös saapunut Karkkilasta juhlimaan synttäreitäni, sekä Jenna johon tutustuin ollessani Hushållskassa työharjoittelussa.

 photo Untitled9_zpsc9c294c1.jpg
 photo Untitled10_zps680730f1.jpg

Vappuviikko meni ihan mukavasti ja nukuttuja tunteja joko loman aikana tuli vain kymmenen. Keskiviikkona olimme juhlistamassa vappua ystäväni kanssa ja suuntasimme paikalliseen Kultajyvään, jonka jälkeen suuntasimme jälleen Statukseen. Juhlinta ei kuitenkaan loppunut tähän, sillä Susanna saapui taas torstaina viettämään aikaa Forssaan ja vietimme koko yön niskassa, tosin allekirjoittanut oli selvinpäin. Perjantaina kävimme Susannan kanssa Hämeenlinnassa ja illasta päädyimme paljuilemaan pienellä porukalla ja olojen takia emme jaksaneet lähteä kämpälleni yöksi. Aamulla herättiin aikaisin vain muutaman nukutun tunnin jälkeen ja lähdin heittämään Susannaa asemalle, koska hän lähti kotiin. Loppu päivän olinkin sitten kotona, kunnes yöllä yksi toveri päätti soittaa mulle ja jouduin aamun viimeisinä tunteina heittämään hänet kotiin.

Nyt ollaankin sitten takaisin arjessa ja koitan päästä arkirytmiin kiinni. Tälle viikolle ei ole suunnitelmia, mutta perjantaina mulla on edessä työssäoppimisenarviointi. Toivottavasti käy yhtä hyvä tuuri kuin aiemmilla kerroilla, eli kiitettävä tulisi! 

Palailen myöhemmin loppuviikosta takaisin linjoille!