27. helmikuuta 2014

Syvälliset keskustelunaiheet

Mulla oli eilen illalla maailman parasta juttuseuraa neljän tunnin ajan ja vierailu kestikin puoli kahteen asti yöllä. Joskus on vain kiva päästä juttelemaan kaikesta maan ja taivaan välillä hyvän ystävän kanssa ja samalla nautittiin tietenkin mun tekemää mutakakkua ja kahvia. Juteltiin mm. jatko-opinnoista, työelämästä, kaverisuhteista ja tietysti miehistä. On hienoa päästä avautumaan omista tuntemuksistaan toiselle, varsinkin kun tietää, että toinen oikeasti on läsnä ja kuuntelee, sekä osaa kertoa oman mielipiteensä asioista.

Mä oon todella onnellinen siitä, että olen osannut hyödyntää yhtä ehkä parhaimmista uuden vuoden lupauksista jo kaksi kertaa. Lupaus koski siis sitä, että päästän vihdoin irti ihmisistä, joihin kulutan energiaa negatiivisessa mielessä eli riitelyssä  sekä ihmisistä, jotka eivät ihan oikeasti halua olla mun ystäviä ja käyttäytyvät myös sen mukaisesti. Musta on nyt syksyn jälkeen tullut ehkä astetta kylmempi ihminen, mutta teen sen vain itseni vuoksi, jotta pystyn suojelemaan itseäni uusilta pettymyksiltä, kun niitä on nyt tähän viimeisiin kuukausiin ihan tarpeeksi mahtunut. Ja kyllä, kyllä sen huomaa kuinka paljon sitä positiivisuutta löytyy enemmän nyt kuin ennen. En jopa stressaa enää asioista niin paljoa kuin ennen, joka on mun mielestä todella hyvä asia. Lisäksi tuntuu oikeasti siltä, että olen kääntänyt uuden sivun elämässä, joka kääntyy viimeistään lopullisesti siinä vaiheessa, kun olen päättänyt mitä opiskelujeni jälkeen haluan tehdä ja pääsenkö opiskelemaan vai töihin.

 photo Untitled12_zps8727ccb5.jpg

Mulla ei tälle päivälle ole mitään muita suunnitelmia kuin se, että pitäisi käydä vetäisemässä lenkki jossakin vaiheessa. Huomenna suuntaankin katseeni kohti Hämeenlinnaa ja menen viettämään lomapäivääni rakkaan kummipoikani kanssa. Päivä meneekin varmasti pelejä pelatessa ja leikkiessä legoilla tai tehden palapelejä, jotka ovatkin suuressa suosiossa tällä hetkellä.

 photo Untitled11_zps7a4b224d.jpg

Mulle tuli uskomattoman hyvä fiilis eilen käydessäni Seppälässä ostamassa farkut ja paidan itselleni. Myyjä totesi kassalla, että oli katsonut treenihousujani ja kehui niitä hienoiksi ja samalla kysyi, että mistä olen ne hankkinut. Mä arvostan hyvää asiakaspalvelua ja välillä tuntuu, että hyvät asiakaspalvelijat ovat harvassa. Nyt kuitenkin sain syyn lähteä hymy huulilla pois kaupasta! Positiivista oli myös se, että ostamani farkut olivat kokoa 36, mutta syynä oli kuitenkin niiden joustavuus.

 photo Untitled110_zps2d934b1a.jpg


Amsterdamin matkaankin on kohta aikaa enää kuukausi, joten säästäminen pitäisi aloittaa jo. Tuollainen pikku reissu tekee todella hyvää ja varsinkin, kun saa viettää opintomatkan mahtavien luokkalaisten seurassa. Huhtikuun alussa mä aloitan työssäoppimisen HAMK:lla ja olen enemmän kuin innoissani, sillä oon kaksi ensimmäistä harjoittelua suorittanut kaupassa ja nyt pääsenkin tekemään projekti- että toimistohommia. Saa nähdä miten tää nuori nainen pärjää siellä kokeneiden konkareiden seurassa, mutta toivottavasti tulee ikimuistoinen kevät, varsinkin nyt kun se valmistuminen ei ole enää kuin yhdestä kurssista kiinni!

2 kommenttia:

  1. Moikka! Löysin vasta tänään blogisi,tai oikeammin aivan hetki sitten ja jäinkin mielenkiinnolla lukemaan, kiitos siitä sinulle! Minusta on hienoa ja rohkeaa, että uskallat jättää taaksesi negatiiviset ystävät, ja asiat, moni jää hyvää hyvyyttään tuhlaamaan aikaansa. Mutta siis hienoa! Olet upea naisen alku, ja pitää kuitenkin löytyä jonkin verran itsekkyyttä ;) ja onnittelut vielä hyvästä itsetunnosta, se tuntuu nykypäivän naisilla olevan harvassa :( onneksi kuitenkin löytyy poikkeuksia!q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Hienoa, että joku on samaa mieltä siitä, että ei kannata tuhlata aikaa negatiivisiin ystäviin. Kyllä on pakko myöntää edelleen, että elämä sujuu paljon paremmin nyt, eikä tarvitse stressata turhista asioista! Toivottavasti jäät seuraamaan jatkossakin blogia! :)

      Poista