8. joulukuuta 2013

Pikkujoulut

 photo Untitled4_zpsc941a440.jpg
 photo Untitled6_zps59dc0a1b.jpg

Perjantaina juhlittiin muutamien ystävien kesken pikkujouluja. Herkkuja oli älyttömästi tarjolla ja boolikin maistui ainakin allekirjoittaneelle. Illan aikana katsottiin mm. ''Linnan'' juhlia, pelattiin Suomi -peliä ja keskusteltiin eri asioista. Kyllä hieman nauratti, kun vastajoukkue sai kysymykseksi, että mikä joki kulkee Forssan halki? Alettiin vain ihmettelemään, että miten joku toisella puolella Suomea asuva henkilö vois tietää tohon kysymykseen edes vastauksen, kun vaihtoehtojakaan ei ollut edes tarjolla.


 photo Untitled7_zpsf77ea178.jpg

Hyvällä fiiliksellä suunnattiin pienellä porukalla Statukseen, jossa vietettiinkin aikaa melkein pilkkuun asti. Viikonloppuna tuli kyllä herkuteltua muutaman kuukauden edestä, sillä eilen suuntasin myös pikkuserkulle kosmetiikka kutsuille, jossa oli myöskin tarjolla vaikka mitä herkkuja ja tänään onkin vedetty omien pikkujoulujen jämiä huonolla omatunnolla!

Päälle pääsi tällä kertaa uusi Bubbleroomin mekko. Oli kyllä aivan ihanan tuntuinen päällä ja istui aivan täydellisesti! 

 photo Untitled5_zps4eb7d84e.jpg

Kävin ostamassa tänään itselleni ensimmäisen oman vaa'an joululahjaksi. Hintaakin olin vain 23 euroa ja mikä parasta, vaaka mittaa myös kehonkoostumuksen. Oli aika mieluista huomata, että oman kehon rasvaprosentti onkin vain 22,2%. Kunhan sais nyt nää pikkujoulu kilot pudotettua pois taas, niin kelpaa mennä hyvillä mielin treenaamaan. Huomenna onkin edessä taas treenipäivä!

Ihanaa toista adventtia kaikille lukijoille :-)

4 kommenttia:

  1. Veikkaan ettei toi kehonkoostumuksen mittaus ole tolla laitteella niin luotettavaa, mutta varmasti antaa suuntaa :-) Kaunis mekko ja nam noita herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole luotettavaa, mutta tärkeintä on se, että edes painoa pystyn seurailemaan tarkemmin nyt :) Ei oo pahemmin varaa maksaa satasta jostain mittauksesta varsinkin, kun en sillä tiedolla sinänsä tee mitään. Ja tärkeintä onkin se, että näkee tapahtuuko mitään muutoksia. Tästä syystä pyydän myös eksääni tulemaan kokeilemaan vaakaa, että näyttääkö lähellekään oikein, koska hän on käynyt kunnon mittauksissa kuukausi sitten! Ja on juu ihana mekko ja herkutkin todella hyviä ;)

      Poista