1. joulukuuta 2013

Joulukuun ensimmäinen!

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää kaikille. En jaksa odottaa sitä itse tämän kuun kohokohtaa sitten millään. Mulla on suurin osa joululahjoista jo hankittuna, joten mitään joulustressiä en ole vielä itselleni hankkinut. Tässä kun ajattelee samalla, niin kyseessä on varmaan ensimmäinen joulu teini-iän jälkeen, jolloin oon jo näin aikasin innostunut! Viime vuonna mulla ei ollut yhtään joulufiilistä, mutta en mee vannomaan, vaikka se katoisikin tässä viikkojen aikana.

 photo treeni11_zpsfe5c8121.jpg

Päivä lähti käyntiin tänään vakkari aamupalalla (kaurahiutaleita + plussakaakaota) ja tietysti salitreenillä. Teki tuskaa katsoa eilen illalla Jutta ja puolen vuoden superdietit- ohjelmaa! Ois vaan halunnu ite treenaamaan salille, kun samalla sai huimasti lisämotivaatiota jaksojen kautta lihasten kasvatukseen. Kyseessä olikin tänään siis yläkropan treeni ja pääasiassa keskityin selkään ja ojentajiin. Pitäis kyllä pikkuhiljaa alkaa kantamaan salilla treenipäiväkirjaa ja laatia ylipäätään ohjelma, jotta ei pääsis lipsumaan noi treenit. Ei kuitenkaan sillä, etteikö tänään olisi treeni kulkenut, päinvastoin!

 photo treeni2_zpsd8502cc8.jpg

Ihanaakin ihanempi salikuva. Kyllä huomaa ainakin, että treeni meni tosiaan perille, kun kädet tärisi suhteellisen hyvin, eikä kännykkäkään meinannut pysyä kädessä tai saatikaan, että olisi kauhesti kannattanut keskittyä itsensä kuvailuun, koska kaikki kuvat näyttivät aina tältä ja tässä on paras otos mitä pukkarissa itsestäni sain.

 photo treeni3_zpsb3348e2c.jpg

Sorruin myös perjantaina tilaamaan Fitnesstukusta vähän herkkuja, kun oli mukavat alennuksetkin saatavilla. Samalla odottelen myös paria muutakin pakettia, jotka Postin lakon takia eivät ole saapuneet mulle vielkään, vaikka tällä viikolla niiden kaikkien piti saapua. Nyt toivonkin, että ensi perjantaihin mennessä ne paketit tulevat, jotta pääsen sovittamaan tilaamiani mekkoja ennen pikkujouluja!

 photo treeni4_zps5c0367af.jpg

Huomenna pitäisi myös palata kouluun ja edessä onkin vaivainen yhden tunnin koulupäivä hyväksilukujen takia. Tulee ihan mielenkiintoiset kaksi kuukautta, kun maanantaisin on yksi tunti koulua ja keskiviikkoisin kaksi. Mikä huvittavinta se maanantain tunti alkaa vasta yhdeltätoista... Turhalta tuntuu, mutta pakko se on mennä!


7 kommenttia:

  1. Oon niin kateellinen tosta sun kropasta! :c Millasilla painoilla sä yleensä treenaat ja kauanko sulla kesti alunperin että tulokset alko näkymään? Ihmettelen vaan noita sun jalkoja ja pyllyä, kuin oot saanu treenattua ne noin kiinteiks tai pieniks siitä mitä ne on ollu joskus? Saan niin paljon motivaatiota kun itellä on inhottavat sisäreidet ja löysä takalisto joita tosiaan haluaisin saada pienemmiksi ja mua pelottaa et ne vaan kasvaa ajan myötä suuremmiks kun alkaa saamaan massaa lihaksiin.. Noi sun koivet olis niin unelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule! Mun kroppa ei oo lähellekään täydellinen ja tässä on vielä tooooodella paljon treenattavaa! Mun lihaserottuvuus on täysin olematon! Kaikki pudotetut kilot on vieläkin näkyvillä, sillä vaikka jalat ovatkin suhteellisen kiinteät, niin pylly on aivan jotain muuta.

      Kaikki se läski tuntuu lähteneen sieltä ja todellakin omistan tällä hetkellä pyllyn, joka on lättänä. Siksi mulla onkin menossa tuo squat challenge, josta kerroin edellisessä postauksessa. Näin kohta viikon treenanneena voin kertoa, että kyllä muuten toimii, kun kunnolla tekee! Mä en oo oikeesti missään vaiheessa tarkkaillut mun kroppaa, koska oon treenannut mun jalkoja esimerkiks jo viime vuoden keväästä lähtien ja kesällä käynyt lenkillä ja salilla tehnyt aerobista, sekä tehnyt painoharjoittelua. Mulla on sitten kai vaan niin elastaaninen iho, että jaloissa ei oo jäänyt pahemmin mitään roikkumaan!

      Salilla mä treenailen jalkoja vähän eri painoilla riippuen täysin laitteista ja toiston määristä. Etureisi laitteessa mikä lie nyt onkaan teen yleensä painoilla 32kg -52kg? En oo ihan varma onko se suurin nyt tuo 52 :D Pakaroita treenaan samankaltaisessa laitteessa yleensä 32 kilolla, jotta saan tehtyä pitkiä toisto sarjoja! On siis mun mielestä turha lähteä tekemään isoilla painoilla, jos liikerataa ei tee kunnolla loppuun asti. Jalkaprässissä yleensä aloitan 50 kilolla ja lopetan 70-80 kiloon vaihdellen myös miten pitkiä sarjoja teen muilla painoilla. Jos haluat kuulla muista treeni jutuista niin kysy ihmeessä lisää! :) Tärkeintä sun tilanteessa on ehkä se painon pudottaminen ekana ennen kuin alat kiinteyttämään, jos sulla on kerran mielikuvana sellainen, että et muuten ole tyytyväinen kroppaasi. Pahalta tuntuu sanoa, kun sun kuvaa en oo missään nähny, että mitä sun pitäisi alkaa tekemään, mutta uskon, että ruokavalion muuttamisella ja aerobisella saat jo jotain tuloksia näkyviin.

      Yläkroppaa aloin itse treenaamaan vasta syyskuussa, joten nää hauispose kuvat ovat itelläni vielä niin naurattavia :'D Mutta kyllä sekin sieltä pikku hiljaa alkaa pullottamaan! Täytyy vaan pitää mielessä se, että tulokset ei tuu esiin hetkessä ja siitä treenaamisesta pitää nauttia. Niin kuin tässä tekstissä kerroinkin, niin odotin pääsyä salille jo eilis yöstä lähtien! Sun pitää vaan etsiä se tahto, jotta saat itses treenaamaan! :)

      Poista
    2. Ja muhun saa ihan rohkeesti ottaa yhteyttä Facebookissakin! Vaikka sitten blogin omilla FB-sivuilla tai mun omaan profiiliin :) Vaikka olisitkin joku puolituttu, niin en mä syö tai ala arvostelemaan! Oon itse ollut samassa tilanteessa ja oon vieläkin, joten kaikista paras fiilis mitä itse tästä saan on se, että pystyn antamaan motivaatiota muille sekä auttamaan! :)

      Poista
  2. Miten muutit ylipäätään sun ruokavaliota? Kun eikö se oo yleensä sä tärkein.. Itte oon jättäny hiilarit pois yms..syön pelkästään hyviä hiilareita ja silti mitään muutosta ei tapahdu:( lisäks treenaan salille 4 kertaa viikossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ruokavalio muuttui ihan täysin keväällä, kun aloin seurustelemaan silloisen poikaystävän nykyään siis entisen kanssa. Hän kävi salilla ja söi terveellisesti kuitenkin pitäen aina 4vk diettiä ja 4vk massakautta vuorotellen. Kun hiilarit jätetään minimiin lähtee ensimmäisenä nesteet kehosta jolloin paino tippuu nopeasti jopa kolme tai neljäkin kiloa. On vaikee sanoo siitä, että mitä kaikkea silti syöt vaikka ootkin jättänyt hiilarit pois. Omaan ruokavaliooni siis ei kuulu ollenkaan riisi, pasta eikä peruna, mutta joskus syön kuitenkin täysijyväriisiä, koska se on tuplasti parempi vaihtoehto kuin valkoinen. Lihaa en myöskään syö, koska se sisältää todella paljon rasvaa, jonka takia syönkin vain pelkästään kanaa ja kalaa. Joskus tulee tietenkin ostettua jauhelihaa, mutta vain 17% rasvaa sisältävää tai alle. Lisäksi mun ruokavalioon kuuluu kaurahiutaleet + plussakaakao aamuisin, sitten syön kanamunia joista yleensä teen munakokkelia tai keitän ne, syön salaatteja sekä tietysti aina väliajoin maitorahkaa. Mutta ei saa kuitenkaa unohtaa herkuttelua! Ei missään nimessä :)

      Jos haluat kasvattaa lihasta silloin pitää syödä enemmän ja melkeimpä mitä vaan, mutta tietyissä rajoissa hiilareiden kanssa kuitenkin. Ylläolevat ruokamenetelmät sopivatkin lähinnä diettikaudelle, jolloin lihaserottovuus on huipussaan, koska hiilarit eivät ole turvottamassa kroppaa. Mun on oikeastaan vaikea neuvoa sua ruoka-asioiden kanssa, koska se on ihan oma valinta miten haluaa syödä. Esimerkiksi mä syön aiiiiivan liian vähän, koska saatan syödä vain kerran tai kaksi päivässä ja urheilijan pitäisi kuitenkin syödä maksimissaan se 4-5 kertaa päivässä. Mulla on siis itsellänikin paljon parannettavaa ja nyt kun itse haen sitä lihasmassaa, niin mulle tuo aterioiden määrä on nykyisin todella tärkeää. Ja pitää muistaa, että jos halutaan kerätä lihasmassaa, niin se meinaa myös sitä, että se paino lähtee nousuun väkisinkin.

      Se on ihan sama kuinka paljon treenaa viikossa, jos ruokavalio on päin pyllyä! Itse en edes joka viikko ole käynyt salilla enkä viime aikoina pahemmin lenkilläkään ja silti paino on tippunut. Nyt kuitenkin tästä viikosta lähtien mulla on alkanut salitreeni, joten pyrin itse käymään 3 kertaa viikossa salilla treenaamassa ja kehittämässä sitä lihasmassaa! :) Sun kannattaa siis kokeilla itse, että millä keinoilla se paino lähtee tippumaan, koska mun on vaikee lähteä neuvomaan, koska jokaisen kroppa toimii eri tavalla :)

      Poista
  3. Oletko muistanut lisätä ruokaa nyt kerta lihaksia haluat lisää? Alat olla jo sen verran hoikka että ei kannata pelkästään vaan dietata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se oo päivän selvä asia jokaiselle, että ei lihakset kasva jos ei syö ja saa ravintoa, koska jos syömisen jättää niin keho alkaa käyttää lihaksia polttoaineena, joka mulla onkin pelkona tässä koko ajan, joten kyllä syön tai ainakin yritän syödä normaalisti! :) Koulukin alko just sopivasti niin tulee syötyä paremmin kuin työpaikalla ja kotona :)

      Poista