23. joulukuuta 2013

Hei hei pidennykset!

 photo hiukset_zps65f5c8db.jpg

Nyt se aika sitten vihdoin koitti. Mä luovuin pidennyksistä ja päätin, että saan luvan alkaa kasvattaa omia hiuksia. Omat hiukset ovatkin tosi ohuet ja huonossa kunnossa niin värjäysten kuin pidennystenkin ansiosta. Oon kuitenkin tyytyväinen siitä, että oon värjänny hiukset viimeksi heinäkuussa, mutta sen on näköinen tyvikasvukin. Helmikuussa on kampaaja aika varattuna, jolloin leikellään latvoja sekä värjätään tää reuhka. Tuo liukuvärjäys ei oikein näin lyhyissä hiuksissa toimi.

 photo hiukset2_zps517b7618.jpg

Huomenna onkin sitten jouluaatto. Kasvoin tän kuukauden aika edes sen verran, että söin mun suklaakalenterista ekan kerran joka päivä vain yhden luukun, enkä sen enempää! Mulla on kaikki lahjat hankittuina sukulaisille, joten tän päivän oon saanutkin ottaa ihan rauhassa. Enää olis oman kodin siivous edessä ja ajattelinkin pyhittää loppu illan sille operaatiolle! Huomenna päättyy myös kuukauden kestänyt kyykkyhaaste! Oon aivan varma, että jatkan kyykkyjen tekoa kaikesta huolimatta, koska olen jäänyt niihin koukkuun. 

Uuden vuoden lupauksiakin pitäisi alkaa pikku hiljaa miettimään ja asioita joita toivoo seuraavalta uudelta vuodelta! Onko teillä kenties jo jotain lupauksia tehtynä tai mitä haluatte muuttaa elämässänne?

Ihanaa joulun aikaa kaikille :)


4 kommenttia:

  1. En oo ikinä tehny mitään lupauksia, mutta nyt oon alkanu -tosi kevyesti kylläkin- miettimään josko antaisin jotain lupauksia tänävuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras uuden vuoden lupaus minkä voin itelleni tehdä on se, että en tilaa netistä seuraavan vuoden aikana enää mitään :'D

      Poista
  2. Miten oot tutustunu essi laaksoseen?

    VastaaPoista
  3. Blogin kautta aikoja sitten, jonka jälkee viime keväästä lähtien Instagramissa ja nyt syksyllä Facebookissa ollaan juteltu.

    VastaaPoista