26. marraskuuta 2013

Viihteellä pitkästä aikaa

 photo Untitled14_zps6e26d738.jpg

Viikonloppuna olin muutamien kaverien kanssa siemailemassa vähän kuplivaa ja nauttimassa Jukka Pojan hyvästä keikasta paikallisessa. Vaikka ilta olikin vähän huurteinen ja mielikuvia ei paljolti illasta jäänyt, oli se kuitenkin hyvä! Sunnuntain pyhitinkin rakkaalle opinnäytetyölleni, jonka aiheena on siis lapsiin kohdistuva markkinointi ja mainonta.

Maanantaina eli eilen suuntasinkin paikalliselle koululle, jossa haastattelin viidesluokkalaisia tutkimustani varten. Opettaja tuli ihmeissään kysymään, että ''Mitä sä oikein kyselet näiltä, kun kaikki tulevat niin iloisina takaisin luokkaan?'' Haastattelu meni siis varsin hyvin niin itse haastateltavien kuin itse haastattelijankin puolesta! Huomenna suuntaankin samalle koululle, mutta vuorossa ovat toisella luokalla olevat lapsukaiset. Saa nähdä miten Tuuli-tädin käy sillä reissulla.

 photo treeni_zpsbb562341.jpg

Aloitin myös tässä tänään Essin kanssa Squat Challengen, joka kestää siis joululomalle asti. Kyllä muuten ensimmäiset viisikymmentäkyykkyä tuntui eilisen salitreenin jälkeen hyvälle. Huomenna on myös luvassa armotonta treenailua ja itsellä pyöriikin mielessä jo pieniä haaveita tän treenailun suhteen, mutta niitä en uskalla vielä ääneen sanoa! 

Nyt kuitenkin vähän iltapalaa ja nukkumaan, sillä huomenna on paljon tekemistä!

2 kommenttia: