1. toukokuuta 2015

Minä vihaan miehiä

Varsin tuttu sanonta, vai mitä mieltä te olette? Meikäläisen suusta ton lauseen kuulee vähintään kerran kuukaudessa. Vitsi vitsi, kerran viikossa. Monesti itse kuulen tuon lauseen muiden ihmisten suusta silloin, kun he ovat olleet parisuhteessa ja juuri eronneet. Yksi ero tekee kaikista miehistä kusipäitä. Naisten ajatusmaailma on muutenkin hämärä, mutta ehkä se johtuu siitä, että suurimmalla osalla on tietynlainen suojakuori ympärillään, jonka avulla halutaan minimoida se kaikki mahdollinen kipu, mitä vastakkainen sukupuoli saattaa meille aiheuttaa. Jos yksi mies tekee virheen, niin aivan varmasti seuraava mies kenelle ensiksi juttelet, tapaat hänet ja kenties jopa ihastut häneen tekee aivan samalla tavalla kuin entinen parisuhdekumppani tai joillakin yhden illan säätö, jonka ei kuitenkaan pitänyt olla yhden illan tyyppi. Vielä kamalampaa on se, että sama virhe ja asiat toistuu aina vaan uudelleen, etkä ikinä opi itse muuttamaan ajattelumaailmaasi. 

Miehet ovat ihan oikeasti tyhmiä ja naiset ajattelevat ihan liikaa. Minä ajattelen liikaa ja spekuloin asioita liian paljon. Suunnittelen ja rakennan mielessäni pilvilinnoja ja kun asiat eivät menekään niin kuin haluan, niin alan vaikeaksi. Onko se mikään ihmekään, että me naiset rakennamme pilvilinnoja? Tottakai me oletamme, että seuraava mies joka tulee vastaan on se oikea. Voi kun niitä miehiä on itseasiassa tullut paljon vastaan ja silti itsekin istun tässä pöydän ääressä yksin. Me itse määrittelemme sen mitä elämältämme haluamme. Naisien ei tulisi olla niin innoikkaita tavatessaan uusia ihmisiä ja varsinkaan jos kyseessä on mies. Jos etsit parisuhdetta kerro se ja jos et halua kerro myös se. On turha antaa itsestään vääränlainen kuva ihmisille, kun itse tiedät hyvin mitä hänestä haluat. 

Välillä itse ajattelen, että mun olis paljon helpompi olla vain yksin. Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät pidättele tunteitaan sisällään, vaan haluan jakaa kaiken mahdollisen lähimmille ystävilleni. Mä en pysty ajattelemaan vain oman pääni sisällä asioita, vaikka kaikki päätökset teen kuitenkin aina itse. Tänään mulle tuli viimeksi sellainen olo, että mä oon ihan helvetin tyytyväinen näin, yksin. Mä en kuitenkaan väitä, että enkö kaipaisi jotain tuttua ja turvallista lähelle, koska onhan siinä oma viehätyksensä elää parisuhteessa, jossa saa jakaa kaikki elämänkokemukset ja -hetken jonkun toisen ihmisen kanssa. Mä en kuitenkaan ala tyrkyttämään itseäni kellekään. Odotan mielummin sellaista ihmistä, jolle olen oikeasti tärkeä. Ikinä en ole kahdehtinut suuresti mitään, mutta tällä hetkellä kadehdin niitä ihmisiä joilla on mies ja perhe ympärillä, joka rakastaa oikeasti. 

Ja kyllä, kyllä minä vihaan miehiä. Ja niin kauan vihaankin kunnes joku osoittaa mulle, että oon ollu väärässä koko ikäni. 

30. tammikuuta 2015

Miksi kukaan ei rakasta?

 photo Untitled 5_zpsn7tzz62b.jpg

Istun sängyllä ja palasin juuri töistä. Makaaminen ulkovaatteet päällä lakanoiden päällä tuntuu tällä hetkellä juuri siltä mitä minä haluan. Ei, ei mua laiskota vaan olen väsynyt. Ei, ei tämä ei ole tavallista väsymystä vaan väsymystä mun elämään. Riisun takin, nyt mun on helpompi olla. Miksen osaa riisua enää kuortani ulkopuoleltani, vaan elän sen sisällä. Eilisen löydön jälkeen mun on vain todettava, että siihen en moneen vuoteen enää kykene. Nimittäin antamaan itsestäni kaikkea. Mä olen loppu, lopen kyllästynyt elämään elämääni niin kuin tähän mennessä olen elänyt.

 photo Untitled 2_zps75xyzugd.jpg
 photo large_zpsbuqlb2io.jpg

Ensimmäinen suudelma ja siitä alkoi loputon tie kohti helvettiä ja siitä onkin aikaa jo viisi vuotta. Missä mä olen epäonnistunut? Mitä mä olen tehnyt väärin? Miksi kukaan ei kohtele mua niin kuin kuuluisi? Miksei kukaan suojele? Miksei kukaan yksinkertaisesti osaa vain rakastaa minua? Viisi vuotta täyttä helvettiä, onhan se nyt päivän selvää, että tähän on tultava loppu. Kuka nyt vapaaehtoisesti helvetissä haluaisi elää, en ainakaan minä. Sitä elämäni on kuitenkin ollut. Neljä vuotta koin ensimmäisen parisuhteeni, jos sitä siksi voi edes kutsua. Jo silloin huomasin, että annan itsestäni liikaa, nimittäin kaiken. Asetan aina toisen etusijalle ja teen liikaa asioita heidän eteensä. Täydelliseksi tyttöystäväksi sitä omasta mielestäni kutsutaan. Kuitenkin vastakkainen sukupuoli laittoi aina omat tarpeensa ja ajatukset omieni edelle ja tämä tuntui pahalta.

 photo Untitled 6_zpszfef8kre.jpg
 photo Untitled 1_zpspiawbp68.jpg

Miksi olen niin antanut sitten käydä? Ei tuo suinkaan jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun omia tunteitani ei ajatella koskaan. Oikeastaan on pakko myöntää, että useimmat kerrat mua ollaan käytetty ihan vain hyväksi, ilman että oon siitä sen suuremmin nokkiin ottanut. Onhan se nyt ihan kiva sinkkuna pitää ihan vain hauskaakin ilman kummempia tunteita. Nyt kuitenkin tällä hetkellä ajattelen, että jos ajattelutapani olisi erilainen, olisin säästynyt ehkä muutamilta sydänsuruilta. Annoin taas itsestäni kaikkeni. Mua suorastaan oksettaa ajatella mun menneisyyttä miesrintamalla. Ihan vain sen takia kuinka monenlaisia tallaajia mun eteeni on astunut. 

Mikä mussa sitten kiinnostaa miesten mielestä? Ehkäpä juuri se, että annan itsestäni kaiken ja heittäydyn. En omista suojeluvaistoa. Olen innokas ja kokeilunhaluinen, joten nämä yhteenlaskettuna voitte vain kuvitella kuinka paljon pidän ihmisten tapaamisesta. Olenhan minä muutenkin sosiaalinen, kun kerran kaupan kassallakin olen töissä. Suurimmat pettymykset on tullut mun elämääni 2011 keväällä jolloin täytin 18 vuotta sekä nyt eilen. Mulle ollaan valehdeltu, mut on petetty, mua on manipuloitu, mua on suorastaan vedätetty niin pahasti, että laitoin tänään rikosilmoituksen eteenpäin. 

 photo Untitled 4_zpsy27iqktt.jpg

Takki on ollut hetken jo naulakossa ja kyyneleet valuvat silmistä. Kuinka loppu ja tyytymätön ihminen voi elämäänsä olla? Ennen saatoin olla kateellinen ystävieni onnelle ja siitä kuinka he etenevät elämässään eteenpäin. Oon kokenut paljon. Olen jopa kokenut sen, kuinka entinen paras ystäväni vie miehen nenäni edestä ja nyt he asuvat onnellisesti yhdessä. Olen saanut seurata kihlautumisia ja kuulla muiden onnesta päivittäin. Enää en ole kateellinen. En halua omaan elämääni sellaista ihmistä, joka tulee kuitenkin jossain vaiheessa satuttamaan minua. En missään muodossa. Mun on vaan opittava elämään omien tarpeideni ja hyvinvointini mukaan. Olen vielä ajatellut joskus, että aikuset noin kolmekymppiset miehet ovat kypsiä ja tietävät mitä elämältään haluavat, mutta tämänkin olen pystynyt osoittamaan vääräksi. 

 photo Untitled 7_zpswtoklgzr.jpg

Mulla on vaihtoehtoja, joista yksi on paeta yksinäisyyttä. Mä oon vahva ihminen ja osaan ajatella omaa parastani. Se miksei kukaan ota mua tosissaan tai ei pysty rakastamaan mua, ei todennäköisesti johdu musta, vai mitä ootte mieltä? Eikö ole päivänselvää, että se johtuu täysin riippumattomista syistä. En vain ole tavannut sitä oikeaa, joka osaisi rakastaa. En itke sinkkuuttani vaan itken sitä, kuinka petetyksi olen elämäni kokenut viime aikoina. Pystyykö täällä enää kehenkään ihmiseen luottamaan tosissaan? Haluaako kukaan mulle oikeastaan mitään hyvää? Tiedän ainakin miltä tuntuu olla yksin ja tällä hetkellä se tuntuu ihan saatanan pahalta, mutta myös ihan helvetin hyvältä. Jos kukaan on koskaan katsonut Good Luck Chuck leffan, mun olotila on tällä hetkellä samanlainen kuin elokuvan päähenkilöllä. Tuntuu, että kaikki miehet löytävät onnen säädettyään ensin minun kanssani.



14. tammikuuta 2015

Kuulumiset

Heipsan pitkästä aikaa mahdollisille olemassa oleville lukijoille. Ei, tämä ei ole paluu bloggaamisen pariin ainakaan aktiivisena bloggaajana. Tämä ei ole myöskään pahoittelu kirjoitus siitä, kuinka olen ollut laiska ja aikaansaamaton. Mähän lupasin teille jossakin vaiheessa, että ottaisin itseäni niskasta kiinni ja kirjottaisin enemmän. En, en koskaan ottanut itseäni niskasta kiinni. Olen unohtanut koko blogimaailman täysin. En lue blogeja yhtä aktiivisesti kuin ennen ja suurempi tauko tästä ihmeellisestä kirjoituksien maailmasta on ollut rentouttavaa, mutta olen myös keskittynyt täysillä asioihin, koska en ole jatkuvasti käyttänyt aikaani stressaamalla blogistani. 

Mun mielessä on kuitenkin pyörinyt näiden kuukausien aikana monen monia ajatuksia niin menneestä kuin tulevastakin. Joulukuun alku oli mulle muutoksellisesti rankinta aikaa, koska jouduin niin ikään saattamaan mun ensimmäisen oman lemmikin hautaan. Emppu on nyt pilvien reunoilla ja toivon, että se pieni ropelikorva ystäväni ja perheenjäseneni tietää, että täällä on sydän joka kaipaa äärettömän paljon tuhisijaa. 

On tässä kaikkea muutakin ei niin mukavaa ja sitten taas mukavaa tapahtunut. Syksyn aikana mun asuntooni tulvi katolta kaksi kertaa vedet. Ensimmäisen kerran tapetit vaihdettiin ja kahden viikon päästä vuosi uudestaan. No nyt olenkin sitten muuttamassa tämän kuun puolella unelmien kaksioon, jossa on tuplasti neliöitä nykyiseen asuntooni verrattuna. Tuntuu hassulta, että keittiö on yhtä iso kuin nykyinen olohuoneeni tai ainakin melkein. Monet varmasti miettivät mitä järkeä on muuttaa yksin kaksioon, mutta näin kaksi ja puoli vuotta yksiössä asuessani olen kaivannut erillistä makuuhuonetta ja isompaa keittiötä. Muutos tekee muutenkin hyvää, koska samalla pystyy aloittamaan tämän vuoden paremmalta pohjalta, kun elämässä tapahtuu suuria muutoksia. Ja unohtamatta shoppailuintoa, joka on päässyt valloilleen heti uuden vuokrasopimuksen kirjoittamisen jälkeen. 

Mukavat viikonjatkot <3 p="">


19. syyskuuta 2014

Minä kadun...

Paluu blogin puolelle hetkellisesti. Mulla on ikävä kirjoittamista, sekä avautumista asioista, joita on vaikea selittää henkilökohtaisesti. Viime aikoina mun elämässä on tapahtunut paljon erilaisia asioita, niin hyviä kuin huonojaki. Välillä tuntuu, että olen junassa mutta en osaa hypätä oikealla pysäkillä pois kyydistä. Kutsutaanko sitä toisaalta oravanpyöräksi? Olen hukassa itseni kanssa ja samalla pelkään, että teenkö oikeita ratkaisuja. Olen suojelevainen itseäni kohtaan ja en välttämättä uskalla kokeilla rajoja samalla tavalla kuin ennen. 

Elämää ei voi suunnitella etukäteen ja jokaisella meillä on erilainen pohja elämälle. Jotkut syntyvät niin sanotusti kultalusikka suussa, tai näin meille uskotellaan. Mitä jos asia ei olekaan näin, mutta ulkopuolisena me näin koemme, koska todellisuudessa olemme katkeria toisten onnistumiselle. Kuvittelemme ja luokittelemme ihmisiä ihan väärin perustein, vaikka emme heitä tunne. Itse olen elänyt mielestäni tapahtumarikkaan elämän, joka on koostunut juuri näistä onnistumisista ja epäonnistumisista. Jokainen meistä kuitenkin itse määrittää elämänsä päämäärän ja sen, että miten ja mihin oman elämänsä käyttää. 

 photo 10629694_10204846307228533_3540542947163679550_n_zps0ab6a189.jpg

Olen kuitenkin sortunut tekoihin, joita ehdottomasti kadun. Olen ollut ystävä monille, mutta kuitenkin jostain syystä nämä ystävyyssuhteet ovat päättyneet ja näin vuosienkin jälkeen mietin miksi? Onko mulla oikeasti muka varaa menettää läheisiä mun ympäriltä vain siksi, että en osaa antaa anteeksi heille ja en usko, että he pystyvät muuttumaan? Kaduttaa näin jälkeenpäin ajateltuna, mutta kuten aiemmin jo totesin, meidän omat ratkaisut vaikuttavat siihen, että millaisia ihmisiä meistä tulee.

Mä en ole epäonnistuja, vaikka elämässäni joskus epäonnistun. Ne ovat hetkellisiä tunteita ja masentavat vain tilapäisesti. Positiivisen luonteen ansiosta mä olen vielä tässä. Olen käynyt kirjaimellisesti pohjalla elämäni kanssa useaan otteeseen, mutta silti en luovuta. Mä olen voittaja, mä olen voittanut itseni monesti. Olen kohdannut pelkojani ja uskaltanut avata suuni. Minä olen vain minä, en muuksi haluaisi edes muuttua. Haluan saavuttaa elämässäni vielä jotain suurta, josta minä itse sekä läheiseni ovat ylpeitä. Haluan saavuttaa sen täydellisen balanssin elämässäni, jossa olen onnellinen omana itsenäni. Mä olen tuntenut iloa, surua, katkeruutta, onnistumista, epäonnistumista, vihaa, rakkautta... Ja onnellinen olen siitä, että osaan näyttää tunteeni. Näiden tunteiden näyttämisestä muille muodostuu kuva minusta ja luonteestani. Osaan olla vihainen ja osaan olla rakastava ihminen, mutta osaan silti olla ihan liian kiltti ihminen. 

Tällä hetkellä mä haluan itkeä, mä haluan käpertyä viltin alle ja miettiä omia virheitä elämässä. Mun mielestä siinä ei ole mitään outoa, On hyvä miettiä virheitä, jotta osaa tulevaisuudessa välttää niitä, Muutenkin opin virheiden kautta asiat kaikista parhaiten ja vain siksi, koska en halua olla epäonnistuja. Mä tein tänään virheen, virheen jota mulle ei pakosti tulla antamaan anteeksi. Virheen, jota en haluaisi itselleni tehtävän sekä virheen, jota kadun loppuelämäni. Miksi sitten tein sen virheen? Koska olen MINÄ ITSE eli itsekäs ihminen, vaikka haluankin kaikille vain parasta. En ajattele kahta kertaa asioita, koska en tajua seuraamuksia. Ehkä mä tästä lähtien opin olempaan parempi ihminen ja kehittämään itseäni ja tulevaisuuttani. 

6. kesäkuuta 2014

Valmistujaiset

 photo blogii3_zps6d1ba09c.jpg
 photo blogii_zps5b796582.jpg

Hei vaan pitkästä aikaa! Mulla on viimeisen kuukauden aikana ollut niin paljon tekemistä, että en oo ehtinyt tänne oikeen päivitellä mitään. Mun työssäoppiminen loppui reilu viikko sitten HAMKilla ja valmistujaiset pidettiin viime viikon keskiviikkona. Vaikka sään puolesta päivä ei ollut täydellinen, niin tunnelma oli omalla tavallaan myös haikea. Koulut on nyt käyty, eikä suunnitelmissa ole paluu koulun penkille ainakaan muutamaan vuoteen. Tällä hetkellä olen siis suorittanut kaksi koulutusta; media-assistentti ja merkonomi. Kummastakin koulutuksesta on mulle jatkossa erittäin paljon hyötyä ja kummatkin koulutukset täydentävät hyvin toisiaan. 

 photo blogii1_zps2eb89b19.jpg
 photo blogii2_zps0074b688.jpg

Oon myös viimeisen kuukauden aikana ollut kahdessa eri työhaastattelussa. Selvisin Hämeen Sanomilla kolmen parhaan haastateltavan joukkoon ja tästä saavutuksesta olen todella ylpeä! Sain kuitenkin työpaikan Osuuskauppa Hämeenmaalta ja toiminkin tällä hetkellä myyjänä vakituisessa työsuhteessa. Oli kyllä aikamoinen tuuri! Töitä oon tähän mennessä tehnyt kolme päivää ja tänään vietän ensimmäistä vapaapäivää. 

Kesän suunnitelmat mulla on todella auki, koska en ole suunnitellut mitään. Toisaalta tekee ehkä ihan hyvääkin vain rentoutua vapaapäivinä. Nyt pitää toivoa, että ne helteet alkaisi uudestaan, jotta ei vapaapäivät menisi kotona istuskellessa! Mitä suunnitelmia teillä on kesää varten? :)

Yritän palailla tänne viimeistään maanantaina uuden postauksen kera!

7. toukokuuta 2014

Tulevaisuuden pelko

Mulla on ajatukset todella avoimet tulevaisuuden suhteen. Mä tein päätöksen jo viime syksynä siitä, että en jatka opintojani enää minnekään valmistujaisten jälkeen. Keväällä sain ihmeellisen päähänpiston ja innostuin yliopistoon hakemisesta, mutta jostain kumman syystä sekin jäi taka-alalle. Mä en siis hakenut tänä vuonna mihinkään kouluun, joten tiedossa on todella avoin tulevaisuus, sillä töitäkään mulla ei ole vielä tiedossa. Olen hakenut kymmeniin paikkoihin töihin ja osaan jopa oppisopimuksella, mutta paikkaa ei vain irtoa. Edistystä tapahtui kuitenkin siinä, että pääsin edes haastatteluun yhteen paikkaan.

 photo Untitled24_zpsea3bc1a9.jpg

Omalta osaltaan Forssa on mulle tuttu ja turvallinen kaupunki. Olenhan mä asunut täällä koko pienen ikäni. Kaikki on niin lähellä, perhe sekä sukulaiset ja myös palvelut. Silti jokin polte mulla on siihen, että haluaisin muuttaa isompaan kaupunkiin. Käytiinhän me viime kesänäkin entisen poikaystäväni kanssa asuntonäytöissä Hämeenlinnassa, mutta erimielisyyden takia jätimme muuton väliin. Nyt en enää tiedä onko Hämeenlinna se kaupunki missä haluaisin aikaani viettää vai kenties Turku tai Tampere? Turusta mulla on kokemusta kahden kuukauden verran syksyltä 2011, jolloin suoritin työssäoppimisen paikallisessa Studio Rajala Potretissa eli valokuvaamossa. Turku vaikutti ihanalta kaupungilta, mutta kaikki on vain niin kaukana toisistaan. Lähimpään kauppaan oli vain 8m matkaa, sillä Siwa löytyi silloin naapurista, mutta jos halusi lähteä suuremmille ostoksille, niin piti kävellä Kupittaan Citymarketille 1,5km suuntaansa.

 photo Untitled25_zps5eab57fb.jpg

Mikä mua sitten muuttamisessa isommalle paikkakunnalle kiehtoo? Kai se on vain se halu kokeilla omia rajoja ja edetä elämässä eteenpäin. Jos kuitenkin löydän täältä Forssasta työpaikan, niin ei mulla ole tarvetta muuttaa täältä pois. Vaihtelu virkistää ja se pitää todellakin paikkansa. Sisko kuitenkin heitti eilen näsäviisaana kommentin, että miksi en muuta kauemmaksi kuten Ouluun tai Kuopioon? Kun välimatkat muuttuvat sadoiksi kilometreiksi, niin mulla ei ole sitä samanlaista tukea kuin ennen. Kuinka vaikea on kyläillä sukulaistensa luona ja nähdä vanhoja kavereita jos asuu noin kaukana? Täällä oon tottunut siihen, että kaikki apu on lähellä.

Tästä tulikin mieleen se, kun viikko vai kaksi sitten sain järkyttävän kivuliaan noidannuolen alaselkääni enkä pystynyt liikkumaan lattialta minnekään. Soitin ensimmäisenä äidilleni, että mitä nyt tehdään. Jos olisin ollut samassa tilanteessa ja asunut esimerkiksi Kuopiossa, niin äiti tuskin olisi tullut auttamaan mua ylös sieltä lattialta (ei kyllä nytkään tullut, mutta olisi pystynyt ainakin avaamaan oven ambulanssikuskeille tarvittaessa).

 photo Untitled26_zpsb8d6c4e5.jpg

Mun on kuitenkin opittava ajattelemaan itseäni enemmän. Mun on tehtävä omat ratkaisut miettimättä muita liikaa. Mun elämänhalu ja menestyminen elämässä ei saa olla riippuvainen muista ihmisistä. Jos mä haluan kokeilla rajojani, niin mun on pystyttävä siihen, vaikka tiedossa onkin takuuvarmasti niitä huonoja hetkiä. En saisi edes vedota perheeseeni tai läheisiini samalla käyttäen heitä tekosyynä. Joku päivä on se päivä, kun heitä ei enää ole ja voin miettiä jälkeenpäin, että miksi vasta nyt tein niin kuin itse halusin. Pitääkin siis jatkossa pitää kiinni omista mielipiteistään ja tehdä niin kuin tuntuu itsestään hyvältä.